sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Kynttilöitä





Olin tosiaan tänään tekemässä kynttilöitä Outin lapsuuden kodissa Riitialassa:) se oli ihanaa!<3 5 tuntia hujahti aivan hujauksessa! Minä sain tehtyä 58 kynttilää, kolmea eri kokoa:) 


Outin äiti oli aamulla sulattanut massan valmiiksi, joten pääsimme heti aloittamaan. Homma alkaa siitä, että teipataan 6 sydänlankaa pieneen laudan pätkään niin, että molemmille puolille jää yhtä paljon lankaa. (näin saadaan yhdestä lankusta 12 kynttilää...) Kun tämä on tehty, voidaan aloittaa kastaminen. Ensimmäisillä kerroilla pitää tarkistaa lankoja, että ne alkavat varmasti kovettua suoriksi. Tässä vaiheessa niitä pystyy vielä suoristelemaan. Hiukan myöhemmin se on jo myöhästä. Kun yksi lankullinen on kastettu, se nostettiin kuivumaan kahden pitkän lankun väliin. (niin kuin kuvassa näkyy.) Yksi missä piti olla tarkka, ettei hosu ja kasta kynttilöitä liian tiuhaan tahtiin. Muuten niistä tulee hauraita ja ruman röpöliäitä... Kastamis vaihe on tietenkin prosessin pisin:) kynttilät viimeisteltiin lopuksi niin, että alapäästä leikattiin suippo kärki pois. Ja jos halusi kynttilään hienon röpöliäisen pinnan, se kastettiin vielä kerran sulaan vahaan ja sen jälkeen pyöriteltiin steariini hileessä. Ja sitten kerran vielä sulassa vahassa:)

Outin äiti tekee myös posliini nukkeja, ja joskus oli puhe, että voisin tehdä myös sellaisen hänen ohjastuksellaan:) Odotan sitä, koska käsintehtyjen posliini nukkejen teko on katoava perinne. Enää ei oikein meinaa löytää mistään tarvikkeitakaan... Se on surullista! Ne ovat niin hienojakin vielä!! Oisi niin hienoa, jos saisin sellaisen vielä joku päivä tehdä!=)

Nyt olemme taas matkalla kohti Tamperetta ja maanantai-sunnuntai yötä.... Ehkä se olisi hyvä tällä kertaa:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti