Viimeisiä viedään

Kesä alkaa olla lopuillaan ja se on ollut hyvin erilainen kesä! Mansikoiden sijaan olen syönyt mangoa hiekkarannalla, jonka hiekka muodostuu pienenpienistä simpukoista. Savusaunan sijaan olen hikoillut samettisenpimeissä öissä. Sumeiden järvien sijaan olen uinut kirkkaassa meressä ja lukuisissa uima-altaissa. Aika on mennyt nopeasti ja hitaasti, siten miten kesä aina. 2 kuukautta takana, 4 päivää jäljellä. Oikeastaan olen todella onnellinen, että pääsen kotiin. Lyhyt aika ulkomailla on huonoin mahdollinen vaihtoehto! Kerkiät ehkä jollakin tavalla kotiutua, mutta et vielä kunnolla ja siinä sitä sitten roikkuu jonkinlaisessa välitilassa odottaen jonkinlaista lopputulosta, pääsemättä kuitenkaan ikinä sinne asti... Ei tiedä kunnolla viihtyykö vai eikö. Ei ole kerinnyt tutustumaan keneenkään, kun ei ole mitään järkeä tutustua, koska kohta sitä jo lähtee kotiin.

Tämä oli ehkä niitä kokemuksia, joita arvostaa vasta jälkeenpäin. Ainakin osaan tästä eteenpäin pestä pyykkiä, en pelkää enää tehdä ruokaa muillekin kuin itselleni, osaan pitää talon suht siistinä, vaikka kolme tuholaista kulkee perässä ja olen saanut lisää itsevarmuutta ojentaa lapsia :D viimeiset päivät menee tuskallisen hitaasti, koska ajatukset on jo suomessa ja kaikessa mitä on tulossa!

 Luulen, että kuukauden sisällä poistan tämän blogin. Se on tullut tiensä päähän. En ole enää sama ihminen kuin aloittaessani... Uskon, että korvaan tämän aikanaan uudella, kunhan saan taas innostuksen siemenen :)

Nauttikaahan vielä viimeisitä kesän murusista!

Jotain tähän väliin

Tiedättekö, olen enemmän yksin kuin koskaan. En tarkoita tällä ainoastaan sitä, että olen espanjassa kaukana kaikista. Tarkoitan sillä sitä, että elämäntilanteet muuttuvat. Oman elämän muutokset sitä hyväksyy, ne kuuluu asiaan. En edes osaisi pysyä paikallani. Vaikeinta on huomata, että myös minun ympärilläni asiat muuttuvat! En voi loputtomiin ryntäillä sinne tänne uskoen voivani palata aina tuttuun ja turvalliseen... Joku kerta ei ole jäljellä enää mitään entisestä.

En ole osannut kirjoittaa pitkään pitkään aikaan kunnolla. Tapahtuu niin järjettömän määrät kaikkea kokoajan, että yksinkertaisesti on vain helpompi lipua eteenpäin ajattelematta ja analysoimatta.

Välillä muistelen 18 vuotiasta Huldaa, tyttöä joka oli astumassa aikuisuuden kynnykselle ja joka ei malttanut millään odottaa vapautta. Matkustelemista, omaa asuntoa, omaa erillistä elämää... Miten varma se 18 vuotias tyttö oli. Miten luottavainen ja viisas.
Tällä hetkellä tunnen oloni kaikkea muuta kuin aikuiseksi ja viisaaksi. Onko aikuisuuden merkki ainainen pieni epävarmuus, tai elämän "tasapainon" tajuaminen? Kun saavuttaa jotain, menee eteenpäin, samalla jättää taakseen, menettää...  Onneksi sentään luotan vielä! Siitä saan kiittää ihmisiä ympärilläni! Minua on kohdeltu hyvin. Toivon, että joku päivä osaan teitä kiittää ansaitsemallanne tavalla!

Koitan ryhdistäytyä blogin suhteen kun saan oman elämäni asettumaan. Eli toivottavasti muutaman kuukauden sisään :) Silloin, hiukan etäisyyttä ottaneena kerron myös kesästäni! (Myös kuvina kun saan taas koneen käyttöön!)

Kirjavaras

 Istuin opiston kirjastossa lukemassa pääsykokeisiin, kun huomasin kirjavarkaan hyllyssä. Kyseisestä kirjasta on tehty leffa, joka pyörii tällä hetkellä elokuvateattereissa. Kiinnostukseni elokuvaa kohtaan sai minut kiinnittämään huomiota kirjaankin (onneksi ehdin lukea kirjan ensin!). Sillä hetkellä luin Anna-Leena Härkösen "ei kiitos" kirjaa kaiken pääsykoemateriaalin lisäksi, joten jätin kirjavarkaan vielä hyllyyn. 

Se jäi silti kaivelemaan ja kävin lainaamassa sen toissapäivänä. En varmaan ikinä ole lukenut mitään vastaavaa. Tarinan kertoo kuolema, joka on seurannut Lieselin elämää aina silloin tällöin läheltä. Kuolema kiinnostuu Lieselistä sen verran, että korjaa talteen Lieselin Himmelstrasen pommituksissa kadottaman päiväkirjan ja kertoo hänen tarinansa. 

Vaikka suhde päähenkilöihin jää jollain tasolla etäiseksi, eikä kuolema malta olla paljastamasta traagisen lopun vilahduksia jo alussa, itkin räkä poskella kirjan loppupuolella. Kaunista, traagista ja jollain tasolla todellisen tuntuista tekstiä... 

Alussa kesti hetken, että pääsi mukaan kirjan erikoiseen kerronnan tyyliin. Lopulta olen sitä mieltä, että se oli vain virkistävän erilaista ja koukuttavaa. Suosittelen lämpimästi tutustumaan. Pitkästä aikaa kirja, joka erottuu muiden joukosta :) 

3 tämän vuoden teemaa

Tänään kirjoitan kolmesta aiheesta, joita olemme puineet viimeisen 8kk aikana PALJON! Luulisi, että hermot olis jo menny, mutta kaiken maailman liibalaaban sijaan päätin nyt olla rehellinen.

ARVOT

Oletko ikinä pysähtynyt oikeasti miettimään mitä arvoja kannatat tai noudatat elämässäsi? Tiedän, kuulostaa jokseenkin kliseiseltä, mutta ainakin minä jouduin toteamaan, että en ole. Sen tiedän, että ne ovat hyvin itsekeskeisiä vielä. Koulutukseen, tulevaan uraan ja nykyiseen hyvinvointiini liittyviä lähinnä. Ensimmäisenä olisi hyvä selvittää itselle, mitä arvot edes tarkoittavat. Niin arkipäiväinen käsite, että sen määrittely on jo hankalaa... Jos lähtisin tätä tosissani miettimään, istuisin tässä vielä huomennakin! Sen verran moniselitteisinä ja moniin asioihin sidonnaisina näen ne. Ehkäpä vielä istun jonkun kanssa alas ja keskustelen niistä kunnolla. Toisaalta, eivätkö arvot ole jollain tasolla läsnä koko ajan? 

MOTIVAATIO

Mitä se on? Miten voi oikeasti motivoida itsensä tekemään jotain, mistä tietää olevan hyötyä, mutta joka ei ole omalla mukavuus alueella. Motivaattoreita on helppo nimetä (samoten kuin arvojakin), mutta mikä ihan OIKEASTI motivoi? Tämä on minulle ehkä yksi hankalimmista kysymyksistä, enkä siis ole löytänyt siihen rehellistä vastausta... 

Otetaanpa esimerkiksi pääsykokeisiin valmistautuminen.

1. Koulupaikan saaminen välivuoden sijaan?

No joo, mutta se on niin iso ja kaukainen ajatus ettei paljon tässä hetkessä auta. 

2. Mielenkiintoinen aineisto ja mielenkiinto alaa kohtaan?

Kyllä! Niin kauan kun riittää, että lukee kirjat kerran läpi. Miten käy nimien, vuosilukujen ja teorioiden pänttäämisen?

3. Omat, perheen ja yhteiskunnan odotukset?

Lisäävät stressiä ainakin 3 kertaisesti!

MINKÄLAINEN OPPIJA OLEN / OPISKELUTEKNIIKAT

Minkälainen olen oppijana? Kysymykseen on suhteellisen helppo vastata. Olen laiska aloittamaan, mutta aloitettuani jaksan keskittyä pitkäänkin. Opin keskustelemalla, kuuntelemalla ja tekemällä enemmän kuin lukemalla ja pänttäämällä. Pidän uusien asioiden oppimisesta, en niinkään niiden opiskelusta. Vastaan siis Huldamaiseen tapaan hyviä ja huonoja puolia, tasaisesti molempia. Joskus vaan olis kiva tietää, mikä oikeasti on totuus :D Olisiko tämä tapa motivoida itseäni? Se ei ole helppoa, mutta työ palkitaan lopulta. Et ole laiska ja hidas, vaan erilainen oppija... Ja onko sillä lopulta edes väliä minkälaisena oppijana pidän itseäni? Tuloksethan ne tässä maassa puhuu... Tosin erilaisten opiskelutekniikoiden kokeileminen on varmasti hyväksi. Senkin homman voi tehdä niin monella tapaa väärin, vaikka voisi oppia tehokkaammin ja aikaa säästäen kunhan vain löytää itselle sopivan tavan.

Hyvähän näitä on joskus pysähtyä miettimään... Alunperin tekstistä piti tulla oivaltavaan pyrkivä ja ajatuksia herättävä, mutta siitä tulikin katkera ja kyllästynyt :DD 

Jollakin tapaa mua myös hieman pelottaa, että puhun täälä nykyään vain opiskelusta! Tai ehkä en täälä, mutta ylipäänsä...  Luin eilen pitkästä aikaa jotain muuta, kun koulukirjaa... Ja tunsin oikeasti huonoa omaatuntoa!:D ei oo tervettä ei... Tule jo kesä ja huoleton Hulda!

Tiedättekö, kaikki on hyvin mutta täysin sikin sokin! ehkä siksi en ole koko vuonna ollut kovin ahkera kirjoittamaan. En tiedä mistä aloittaa... En tiedä pitäisikö kirjoittaa stressi/angsti/kaikki on sekavaa kirjoitus vai jeiii, minä aikuistun/teen edes jotenkuten ihan omia päätöksiä/on kevät postaus. Tein yhteishaun, luen hulluna yliopiston pääsykokeisiin ja mietin olisiko amk silti enemmän minun juttuni. No ehkä sen päättää tulevaisuus. Annan mahdollisuuden sille, mitä tuleman pitää (tai yritän suojella itseäni pettymyksiltä =D).

Tutorini sanoi, että ajatteluni on kehittynyt lukuvuoden aikana. Osaan kuulemma katsoa asioita useammalta kannalta. Olen ollut puhevistinnän opettajamme suosikki alusta asti. Minusta kuulemma näkee että tulen pärjäämään koska olen iloinen, rauhallinen, tarkkaavainen ja ilmeikäs. Mikä on hassua, koska olen aina aikaisemmin ajatellut itsestäni juurikin noin, ja nyt en ole enää varma :D Ehkä se on juuri sitä kehittymistä, että mennään sekasorron kautta rauhaan... Tai jotain.

Olen myös tullut siihen tulokseen, että tämä yhteiskunta on liian julma. Rakkautta, hyväksyntää, huolenpitoa ja hellyyttä on ihan liian vähän. Jos tätä kutsutaan monipuolisesksi ajatteluksi, että näkee kuinka huonolla tolalla kaikki on... En ehkä halua nähdä sitä. (Puhuu psykologian opiskelija :D ) Ihminen on itsekäs, jopa empatia esiintyy "itsekkäistä" syistä. Toisaalta taas olen saanut huomata, että minulla on hyvin rakastava, huolehtiva ja vahva tukiverkko, joka pitää minusta huolta. (Toisin kuin ehkä joskus ajattelin, tai en tiedostanut ainakaan...)

Taidan tulla mökkihöperöksi täälä pienellä paikkakunnalla, pienissä ympyröissä. Ja silti jo hiukan harmittaa, että se on kohta ohi. En taida edes kehdata julkaista tätä, koska tässä ei ole päätä eikä häntää....

No jokatapuksessa nyt on kevät! Vihdoin täälä suomessakin! Odotan kesää enemmän kuin ehkä koskaan aikaisemmin elämässäni. En siksi, että en pitäisi olostani täälä tai tässä ja nyt. Vaan koska kesä tuo tullessaan jonkinlaisen varmuuden tulevasta, oli se sitten mitä tahansa. Niin ja että minulla on taas aikaa lukea hömppäkirjallisuutta, kutoa sukkia puolivalmiiksi, aloittaa maalaus/piirustus jutut uudestaan ja toivottavasti päästä seikkailemaan ympäri suomea (mahdollisesti/toivottavasti töistä saaduilla rahoilla =)).

Kuvat viikonlopun mökkireissulta. Oltiin juhlistamassa Katruskin synttäreitä porukalla, ja oli mitä upeimmat kelit! Oli hienoa päästä tuulettumaan :D

Hyvää kevättä, pitäkää itsenne kasassa ja nauttikaa. Elämää se vain on.