KESÄ!

Kesästä tulee ensimmäisenä mieleen kesämökki, savusauna, kesä illat, auringonlaskut, kesäsateet, linnunlaulu. Joskus pieninä, serkkujen kanssa, me uimme mökillä välillä kahdeksankin tuntia päivässä. Välillä vain juostiin saunaan ja syömään ja taas mentiin. Viikonloppuna kävelin vuosien aikana jo tutuksi käyneillä pelloilla mökkimme läheisyydessä. Aurinko paistoi ja tuuli puhalsi kevyesti, olo oli kuin omistaisin koko maailman:) Se oli vielä kummallista, koska samalla tunsin itseni hyvin pieneksi. Joku minulle sanoi kerran, että se olo on nuorilla yleinen. Mutta odotas vaan muutama vuosi ja se katoaa.... Mietin itsekseni, että miksi sen pitäisi?? Tuo tunnehhan syntyy silloin, kun saa työntää arjen stressin sivuun, vaikka vain pieneksikin hetkeksi. Tai kun on tapahtunut jotain ihanaa, kun hetken kauneus on saanut sinut pysähtymään. Silloinhan kaikki on mahdollista!Jos niin kumminkin käy, siinä tapauksessa en halua ikinä kasvaa aikuiseksi:)
Tällä hetkellä kesä on minulle myös aika iso stressin lähde.... Ihanasta matkasta onkin syntynyt kunnollinen soppa. En ole enää varma, olemmeko me kolme lähtiää samalla aaltopituudella? Minulle tärkeintä on aina ollut asioista puhuminen, ja niiden selvittäminen. Mutta kaikille se ei ole yhtä helppoa ja tärkeää, ja silloin asiat yrirtetään työntää sivuun ja unohtaa. Minulta se ei kuitenkaan onnistu, ja en pysty niin vaan antaa asioiden olla... Voi olla myös, että etsimme matkalta eri asioita. Se on ainakin selvää, että helppoa se ei tule olemaan! Olen matkaan lähtiöistä myös ehkä käytännöllisen, ja otan huomioon myös asioita jotka voivat olla uhka/ vaara/ ongelma kohtia tulevalla matkallamme. Olen itse siitä tyytyväinen, mutta kun kaksi muuta ajattelevat matkan onnistuvan sillä, että rinkka selkään ja menoksi. Se on osittain hieno asenne sekin, ja kannatan sitä usein itsekkin. Mutta pitää myös tajuta, että me olemme kolme nuorta tyttöä jotka ovat lähdössä ensimmäistä kertaa eurooppaan ihan keskenämme. Ei me oikeasti tiedetä siitä mitään etukäteen, ja kyllä meillä pitää olla tiedossa yöpymispaikkoja, vaarallisimpia kohteita, matkasuunnitelma tai jos passi viedään, mitä silloin pitää tehdä!
No katsotaan miten käy. Onneksi ei se maailma siihen kaadu:) eurooppa pysyy ainakin toistaiseksi paikallaan, ja tässä on kuitenkin vielä aikaa saada asiat käsiteltyä. Ja onhan nyt jo kohta kesä!! Silloin ei murehdita liikoja:))

Kun saisi tehdä ihan mitä ikinä haluaakin......

Tuntuu että tällä hetkellä kaikki on päälaellaan. Kaikki suunniteltu on yhtäkkiä aivan nurinkurin ja kaikki tuttu ja turvallinen tuntuu epämiellyttävältä. Ihmiset joista välitän, toimivat aivan kummallisesti.... Ihan kun olisin herännyt joku aamu aivan väärään paikkaan.

Silloin kun ei ole aikaa tai mahdollisuutta, mieleen tulee mitä ihanimpia ideoita. Mutta kun saisi tehdä ihan mitä vain ikinä keksii, ei sitten minkäänlaista ideaa... Lukiossamme on kolmannella luokalla pakollinen päättötyön kurssi. Idea on siinä, että jokainen saa tehdä jonkin projektin, mikä itseään kiinnostaa. Kunhan tekee sen valmiiksi asti. Tekeleistä pidetään näyttely, sekä koululaisille että vanhemmille ja tuttaville:) Vuosien aikana olen nähnyt entisöityjä huonekaluja, maalauksia, sarjakuvia, kirjoja,  vaatemallistoja, sisustus suunnitteluja, erilaisia diplomeja, tanssikoreokrafioita ja ohjattuja näytelmiä....
Itselläni olisi kiinnostusta ohjata ensivuoden näytelmä. Siitä on muutama muukin kiinnostunut ja itselläni on kesä aikas täynnä. Työt pitäisi aloittaa VIIMEISTÄÄN kesällä, joten voi olla että tästä joudun luopumaan...=/ Mietin pitkään myös ihmisvartaloiden maalaamista. Pidän maalaamisesta ja haluaisin kehittyä siinä, joten tämä olisi täydellinen vaihtoehto. Mutta jokin silti tökkii.... Haluaisin kokeilla jotain mitä en ikinä muuten tulisi tekemään, mutta en juuri nyt keksi mitään. En silti mitään liian luontoni vastaista, jotta en jättäisi sitä kesken ja että kiinnostuskin pysyisi mahdollisimman pitkään:) Toivon jonkinlaista valaistumis kokemusta!:)

Sukulaiset

Olen aina ollut ihminen joka haluaisi ison ja keskenään läheisen suvun! Olisi ihanaa jos olisi tätejä ja setiä, enoja ja serkkuja joille voisi mennä vaikka kesää viettämään... Mutta tasan eivät ole menneet onnen lahjat! :) Minun sukuni on pieni, niin isän ja äidin puolelta ja kaikkea muuta kun läheinen... Olemme levittäytyneet laajalle, suurin osa ruotsiin, ja pidämme hyvin vähän yhteyttä toisiimme.
Silloin harvoin kun tätänykyä kerkiän mummulassa käydä, se on hauskaa ja nautin siitä suunnattomasti :) Olin noin viiden, kun ensiimäisen kerran sain yksin mennä linja-autolla poriin mummua moikkaamaan. Se oli upeaa! Minulla oli hyvin suuri olo, kun sain ihan yksin matkustaa pitkän matkan poriin saakka. Mummu aina hemmotteli ja osti kaikkea hyvää. Käytiin pyöräilemässä paljon ja joskus minun serkutkin tulivat käymään ja se jos mikä oli juhlaa!:) Ja kun tuli kotiin lähdön aika, menin mummulan vaatekomeroon piiloon, ettei kukaan vain löytäisi ja voisin vielä jäädä.
Kerran olin sielä hoidossa, kun vanhempani olivat häissä. He olivat luvanneet, että saisin jäädä vielä muutamaksi päiväksi. Jostain syystä jouduinkin lähtemään kotiin jo seuraavana päivänä. Sain kamalan raivokohtauksen (joka oli minulle todella harvinaista :D) ja huusin aina häijäälle asti :D Kun pääsin kotiin, soitinkin jo mummulle seuraavan päivän linja-auto aikatauluista. Olin saanut luvan lähteä takaisin:)) Jos olisin saanut luvan, olisin vaikka muuttanut mummulaan:)
Nykyään käyn sielä aivan liian harvoin, mutta kun käyn ja saan kuulla tarinoita mummun ja äidin lapsuudesta ja nuoruudesta. Muistan miksi en joskus olisi halunnut ollenkaan lähteäkkään:)