...................................

ooooonnnnn vaan  hullu! Hamstraan töitä lisää, vaikka on tuollainen sää, ja monta ihanaa paikkaa viettää kesää....

                                     http://www.youtube.com/watch?v=0AN7cj3xc9M&feature=related

Juhannusyön taikaa

Ulkona tuoksui savu ja sateen raikastama kesäilma. Tuuli ravisteli hellästi koivuja ladon takana. Viritimme moottorin veneen perään, ja lähdimme rakkaalla "vispilällämme" järvelle:) Aurinko laski ja värjäsi kaiken vaalean lilaksi. Vesi oli tyyni edessä, takana se lainehti veneen säikyttämänä. Heittolassa kokko savusi hiljalleen, viimeisetkin ihmiset toivottelivat meille hyvät vaput, korjaten "juhannukset". Saapuessamme takaisin mökille, ladossa laulu jo raikasi ja ladon valot loistivat lämpimän kutsuvasti. Päätimme kuitenkin ensin pujahtaa savusaunan pimeään rauhaan.
Ajattelimme että parempi näin kuin tylsyyteen vajoaminen. Ihmettelen sitä nyt, kun mietin kaikkea tuota mitä meillä jo oli! Olimme kuin pahaiset teinipojat, hiippailimme metsien suojiin. En uskonut itsestäni löytyvän mitään tuonkaltaista....  No olihan sekin omalla tavallaan hauskaa, ja meidän neljän välinen kemia toimi kiistattomasti. Alkuun se lähensi meitä, loppuksi se ajoi meidät erilleen. Tiedän kuitenkin, että ei lopullisesti. Jokainen on joskus nuori ja hölmö, itselleen pitää vain antaa ajanmyötä anteeksi. Juhannus oli outo, kuin unta, mutta osa meidän yhteistä menneisyyttä. Se pelastaa siitä suuren osan!<3

Mummula, lapsuudenkoti ja kesämökki!

Pinkit kumpparit jalkaan ja luontoon:)

Nakastan metsäteitä! Niiden tunnelma on huikea.

Mökkimme lähellä on joki, ja luulen

että sen pinta on aina aivan tyyni.

Aivan kuin pinnan alla olisi toinen maailma!

 Äiti kertoo aina, kuinka tuossa mökissä asui vanha Saara, joka leipoi kuulemma maailman parhaita kaneli S:siä:)

Meillä on siis kullaalla mökki. Se on äitini mummula ja mummuni lastenkoti:) Joten noista seuduista tarinoita riittää! Se sijaitsee ihanien vanhojen metsien keskellä. Näissä metsissä on sammaloituneita isoja kiviä ja vanhoja komeita puita. Mökimme pihassa on vanha navetta ja suuli :)

Nyt on kesä, miksi siis taivaalla tummia pilviä ja ilma kostean painostava??

 Kevät oli monella tapaa hyvin rankka. Ihmissuhde kiemuroita, stressiä, menetyksiä ja  unelmia lytättiin. Ainoa ajatus mikä auttoi jaksamaan, oli siintävä kesäloma. Mutta tuntuu ettei aurinko ei saa tilaa paistaa. Ahdistaa elämä edessäpäin. Onko se tätä koko aikuis ikä?? Töitä, unta, töitä, unta, töitä, unta, stressiä, töitä, stressiä, töitä..... Ja sit jos kerran näkee kavereita, on niin väsynyt että puolet asioista menee ohi korvien. Ja miksi ihmiset ovat niin itsekeskeisiä?? Miten ihmiset eivät tajua!!!! Ovatko he pahoja tarkoituksella vai vain ajattelemattomia? Mihin katosivat huolettomuus, tämä hetki... Raastavinta on tunne, ettei kuulu mihinkään ja on vain vähän tiellä jokapaikassa. Mikään ei ole täysin MINUN omaani. Mutta ei tiedä mistä lähteä etsimäänkään. En tiedä jaksanko kantaa vastuuta itsestäni. En osaa pyytää apua, jos sitä tarvitsen. Olen aina ollut sellainen, jo pienenä. Usein olen aloittanut opettelemaan, mutta se tuntuu niin vieraalta että pian taas huomaan olevani samassa jamassa. En ole ikinä ollut sen takia pahemmassa pulassa, mutta pelkään että vielä jonain  päivänä.... Pelko. Miksi ihmisen pitää pelätä? Sehän on vain mielen tuotoksia. Usein asia jota pelkäät, osoittautuukin ihan helpoksi. Täällä missä olen, innostukseni lannistetaan väkisin. Maailmaa väitetään liian vakavaksi elämiseen. Koska tulee hellittämisen aika? Tulenko olemaan ikinä enää oikeasti hereillä ja pirteä? Olen niin pokki, että loppupäivästä töissä meinaavat jalat pettää alta. Ja tietenkään sitä ei saa näyttää, tai olen laiska. Mietin vain kokoajan miten saisin näyttämään, että olen tehnyt enemmän kuin oikeasti olenkaan, Kuinka kieroa!Tämän takia pidän itseäni laiskana, vaikka ei kai sillä ole väliä miten sen teen, kunhan tulee tehtyä. Sama asia se kai on, että näyttää tehdyltä, kuin tulee tehdyksi. Ainakin raivaus hommissa.  Illalla olen niin pokki, että olen liian väsynyt saadakseni unta ja asia vain pahenee seuraavana päivänä... Miksi on olemassa heikkouden tunne? Oikeastaan se on hyvin helppo selättää. Tekee vain asioita joista pitää.

Myönnetään, tänään oli kamala päivä. Eikä tästä pidä huolestua, ne on vain ajatuksia, mitkä työntää yleensä syrjään kaiken kauniin tieltä:) Leivoin tänään ihanaa suklaa piirakkaa<3 Nam! Ja äiti teki lihapullia:) Kävin myös kahvilla arnoldsissa töiden jälkeen. Oli ihanaa istua ja  katsella ihmisisä:) Rauhottua hetki.

Hiukan kesätöistä...(uusi yritys...)

Kirjoitin äsken pitkät pätkät kesätöistäni.... Olin jopa hyvin tyytyväinen tekstiin! Kun sitten olin julkaisemassa sitä, se vain katosi!!! JA NYT OTTAA PÄÄHÄN!!!!.... En jaksa enää aloittaa alusta, joten kerron nyt vain lyhyesti asian ytimen. Olen siis töissä rakennustyömaalla . Työ on rankkaa (hyvin fyysistä), aamut aikaisia ja päivät pitkiä (seitsemästä puoli neljään). Varsinkin viimeviikko helteessä, työhaalarit päällä, oli todella tappava!:) Olin viimekesänä samassa duunissa. Silloin vihasin aikaisia aamuja yli kaiken! Nyt olen oppinut jopa hiukan niistä nauttimaan:) Varsinkin viimeviikon lämpimät ja aurinkoiset aamut saivat minut hyvälle tuulelle<3 Työnkuvaani kuuluvat erilaiset "likaiset työt" joista työmiehille ei palkkaa makseta... Yleensä se on pihojen ja sisätilojen raivausta (roskien, tarpeettomien ja ylijäämä lautojen/tiilien/naulojen/muovien/styroksien ja muun roinan siiivoaminen pos tieltä). Hyvinä päivinä saatan päästä myös pesemään kaakeleita tai raapimaan maalimöykkyjä lattioista :D Onnekas olen myös siin ä suhteessa, että minulle puhutaan! :D Ai miten niin? No! Viime kesänä jouduin työmaalle, johon oli joutunut kaikki epäsosiaaliset yksilöt:) Olin tyytyväinen jos minulle sanottiin "moi" aamulla kun tulin ja "moimoi" iltapäivällä kun lähdin... Olinhan minä kaikenlisäksi naispuolinen (ainoa sellainen), eli se kummajainen! Ja vielä alaikäinen, tyttö vasta!! Olihan se nyt shokki kerrakseen! pitäähän se ymmärtää :D Mutta nyt en ole ainoa nainen, ja myös miespuoliset uskaltavat minulle puhua:)

Työ on myöskin terapeuttista. On ihanaa vain antaa ajatusten lentää ja unelmien vallata mielen, aikakin kulekee silloin nopeammin. Olen myös löytänyt työstä yhtäläisyyksiä omaan elämääni. Tunne, kun lähtee selvittämään esimerkiksi muurareiden jälkeen jättämää sekasortoa ( he ovat pahimpia! Roskat, laudat, tiilet, muovit jne... ovat kaikki aivan sikin sokin ja päällekkäin yhtenä isona kasana suurella alueella..) on aivan samanlainen kun kohtaa ongelmia elämässä! Hiukan turhautunut ja epätietoinen... Mistä mun kannattaisi aloittaa? Mitä ihmettä mä teen, mitä ensin? En ikinä saa tätä selvitettyä!... Ja sitä rataa:) Mutta kun vaan rohkeesti alottaa, lajittelee tavarat omiin kasoihin.. Laudat tuohon ja tiilet vaikka tänne... Siitä ne on helppo viedä paikoillensa!:) Huvittavinta on kuitenkin se, että hetkenpäästä siihen paikalle tulee pinnoittajat, ja kukaan ei voisi ikinä edes arvata, että juuri sen hetkisitten siivosin...:) Ajatus joka helpottaa, on tieto siitä, että seuraavalla kerralla se ei ole niin vaikea kohde, kuin mitä se olisi ollut. Ellen olisi sitä jo kerran siivonnut:)