Pinen pieni varjo

Pienen pieni harmaa varjo, itki kohtaloaan. Miksi hänet oli luotu kulkemaan jäljessä, tai vähintään jalkojen juuressa. Kukaan ei koskaan huomannut tuota surullista varjoa. Kukaan ei koskaan puhunut suoraan hänelle. Jos hänet huomattiin, häntä pelättiin. Vaikka hän oli vain pinen pieni ujo ja surullinen varjo.
Hänen unelmansa oli tulla näkyväksi, jonakin päivänä irtautua kantajastaan! Hän halusi, että hänet haluttaisiin ja ettei hän vain olisi itsestään selvä kaupan päällinen...
Mutta hän pelkäsi. Hän pelkäsi, että jos hän irtautuu, hän katoaisi lopullisesti. Että tämä pinen pieni varjo hukkuisi kaupungin suuriin varjoihin, että suuremmat varjot vetäisivät hänet pimeyteen, varjojen piirileikkiin. Entä jos hän ei silloin olisikaan vapaa, jos hän katoaisi lopullisesti...
Tämä pienen pieni surullinen varjo otti taas askeleen, ja toisen... Seurasi kantajaansa. Hän oli vielä liian pieni ottamaan omaa huteraa askeltaan toisaalle. Ehkä vielä jonain päivänä, ajatteli pienen pieni varjo, jonain päivänä!

Taas yksi erilainen viikonloppu. Miten nautinkaan sen kiemuroista. Niin sotkuisista, epäselvistä asetelmista ja kysymyksistä, kuin näille hyvän vastakohdan luovasta mutkattomuudesta ja turvallisuuden tunteesta. Miten helposti sitä unohtaa, mistä elämä saa mausteensa. Pienet erimielisyydet ystävien kanssa. Huumori, jota vain perheenjäsenet ymmärtävät. Hyvä ruoka ja uusi, erilainen ympäristö. Yölliset seikkailut ja yön salaperäisyys. Oivallukset ja päämäärien asettelu.

Joulumieli löytyy jokaisen sydämestä. Minulle se merkitsee kiireettömyyttä, rauhaa. Tänään löysin sisältäni joulun pienen silmun. Se odottaa aikaa puhjeta täyteen loistoonsa. On lohduttavaa tietää, että silmu on jo olemassa. Joulu ei kävelekkään minun ohitseni:)
Sen voimalla jaksaa viimeiset viikot ja jopa tämän sään<3

Voisiko hetkiä säilöä purkkiin?

Eilen oli ihana päivä. Jollakin hyvin maagisella tapaa pitkä ja täynnä elämää.

Aamulla aurinko paistoi, kun Auriinan mummu tuli herättelemään meitä laiskoja siinä kymmenen aikoihin. Lähdimme kauppaan porukalla, jotta voisimme hiukan myöhemmin leipoa:)
Leivoimmekin kolme pellillistä ihania korvapuusteja ja kaksi pellillistä kaneli ässiä.

Aamupäivä meni leipoessa ja syödessä herkkuruokaa. Oli niin kaunis ilma, että olisi ollut rikos jäädä sisälle! Ulkona oli pakkasta, ja hiukan huurua ja jäätä jo tien pinnassa. Ensimmäistä kertaa hiukan joulunen fiilis, vaikka lunta ei ollutkaan.

Lähdimme siis ulos katsomaan llähellä virtaavaa jokea. 

Kävelimme peltojen poikki läheiselle hautausmaalle. Keskellä kohosi harmaa kivinen kirkko, jonka oven yläpuolella luki "Minä olen elämän valo."

Kirkko sijaitsi yhden mäen harjalla, alhaalla virtasi joki. Aurinko alkoi laskea värjäten taivaan punaisen sävyiseksi. Puhuimme lomamatkoista ja uusista paikoista, siitä kuinka silloin näkee. Ja kuinka kotona on aina aivan sokea.

Puhuimme ystävyydestä, sen tasoista, sävyistä ja monipuolisuudesta, kunnes varpaat alkoivak kipristellä kylmässä ja oli pakko lähteä sisälle päin. Sisälle ja saunaan:) 

Viikonloppuna en ollut sokea! Kuinka säilyttää lauantain 3.12 tunnelma ja rauha arkipäivien varalle. Miten löytää jokaisesta päivästä niin paljon.

 Pienillä teoilla ja asioilla. Omalla asenteella luulisin.

Raha, päätökset ja tulevaisuus.

Raha, Raha ja Raha..... Säästänkö hiukan ja vietän tavanomaisen viikonlopun josta ei jää käteen mitään uutta (korkeintaan muutama riita ikikiukkuisen veljen kanssa tai stressisen isän...), vai heitänkö hiukan rahaa menemään ja vietän uudenlaisen ja yllätyksellisen viikonlopun? Näin kun sen ajattelee, raha tuntuu todella pinnalliselta ajatukselta, ja mitä väliä sillä nyt on jos hiukan sitä tuhlaisinkin hienon viikonlopun eteen.... Mutta se ei ole koko totuus. Olen hiukan huolissani omasta rahankäytöstäni viimeaikoina... En ole tottunut, että sitä on käytettävissä näin, miten sitä on ollut kesän jälkeen.... En ole enää säästäväinen, niin kuin joskus.... Se vain katoaa, ilman että minule jää käteen mitään....

Ja tulevaisuus!!! Toinen suuri ongelma... Tai ei oikeastaan, sen pitäisi olla=) "Mikä ala sinua kiinnostaa, mitä olet ajatellut tehdä lukion jälkeen?" "No tuota, oikeastaan minulla on  kaikki ovet vielä auki..." Dialogin alku, jota toistin noin 1000x tänään studia messuilla helsingissä. Huh! En jaksa enempää edes miettiä tätä asiaa! =D

Niin kuin olen monta kertaa sanonut, elän jonkinlaista saumakohtaa. Mennyt ei ole vielä aivan menneisyyttä, mutta tulevaisuudellakaan ei ole vielä suuntaa. Monet asiat häälyvät jossain lähistöllä, mutta en vielä tiedä missä tai miten kaukana. Muodosta puhumattakaan... En tiedä mitä haluan, mitä olen tai mitä tulen olemaan/tekemään. Kaikki on muuttumassa, mutta mihin suuntaan? Kauanko tämä vaihe kestää?Se alkoi ranskassa kesällä.... Tai hiukan aikaisemminkin jo!


Mitä teen, mihin meen..................?