Ulkona tuoksui savu ja sateen raikastama kesäilma. Tuuli ravisteli hellästi koivuja ladon takana. Viritimme moottorin veneen perään, ja lähdimme rakkaalla "vispilällämme" järvelle:) Aurinko laski ja värjäsi kaiken vaalean lilaksi. Vesi oli tyyni edessä, takana se lainehti veneen säikyttämänä. Heittolassa kokko savusi hiljalleen, viimeisetkin ihmiset toivottelivat meille hyvät vaput, korjaten "juhannukset". Saapuessamme takaisin mökille, ladossa laulu jo raikasi ja ladon valot loistivat lämpimän kutsuvasti. Päätimme kuitenkin ensin pujahtaa savusaunan pimeään rauhaan.
Ajattelimme että parempi näin kuin tylsyyteen vajoaminen. Ihmettelen sitä nyt, kun mietin kaikkea tuota mitä meillä jo oli! Olimme kuin pahaiset teinipojat, hiippailimme metsien suojiin. En uskonut itsestäni löytyvän mitään tuonkaltaista.... No olihan sekin omalla tavallaan hauskaa, ja meidän neljän välinen kemia toimi kiistattomasti. Alkuun se lähensi meitä, loppuksi se ajoi meidät erilleen. Tiedän kuitenkin, että ei lopullisesti. Jokainen on joskus nuori ja hölmö, itselleen pitää vain antaa ajanmyötä anteeksi. Juhannus oli outo, kuin unta, mutta osa meidän yhteistä menneisyyttä. Se pelastaa siitä suuren osan!<3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti