Tiedättekö, olen enemmän yksin kuin koskaan. En tarkoita tällä ainoastaan sitä, että olen espanjassa kaukana kaikista. Tarkoitan sillä sitä, että elämäntilanteet muuttuvat. Oman elämän muutokset sitä hyväksyy, ne kuuluu asiaan. En edes osaisi pysyä paikallani. Vaikeinta on huomata, että myös minun ympärilläni asiat muuttuvat! En voi loputtomiin ryntäillä sinne tänne uskoen voivani palata aina tuttuun ja turvalliseen... Joku kerta ei ole jäljellä enää mitään entisestä.
En ole osannut kirjoittaa pitkään pitkään aikaan kunnolla. Tapahtuu niin järjettömän määrät kaikkea kokoajan, että yksinkertaisesti on vain helpompi lipua eteenpäin ajattelematta ja analysoimatta.
Välillä muistelen 18 vuotiasta Huldaa, tyttöä joka oli astumassa aikuisuuden kynnykselle ja joka ei malttanut millään odottaa vapautta. Matkustelemista, omaa asuntoa, omaa erillistä elämää... Miten varma se 18 vuotias tyttö oli. Miten luottavainen ja viisas.
Tällä hetkellä tunnen oloni kaikkea muuta kuin aikuiseksi ja viisaaksi. Onko aikuisuuden merkki ainainen pieni epävarmuus, tai elämän "tasapainon" tajuaminen? Kun saavuttaa jotain, menee eteenpäin, samalla jättää taakseen, menettää... Onneksi sentään luotan vielä! Siitä saan kiittää ihmisiä ympärilläni! Minua on kohdeltu hyvin. Toivon, että joku päivä osaan teitä kiittää ansaitsemallanne tavalla!
Koitan ryhdistäytyä blogin suhteen kun saan oman elämäni asettumaan. Eli toivottavasti muutaman kuukauden sisään :) Silloin, hiukan etäisyyttä ottaneena kerron myös kesästäni! (Myös kuvina kun saan taas koneen käyttöön!)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti