torstai 7. elokuuta 2014

Viimeisiä viedään

Kesä alkaa olla lopuillaan ja se on ollut hyvin erilainen kesä! Mansikoiden sijaan olen syönyt mangoa hiekkarannalla, jonka hiekka muodostuu pienenpienistä simpukoista. Savusaunan sijaan olen hikoillut samettisenpimeissä öissä. Sumeiden järvien sijaan olen uinut kirkkaassa meressä ja lukuisissa uima-altaissa. Aika on mennyt nopeasti ja hitaasti, siten miten kesä aina. 2 kuukautta takana, 4 päivää jäljellä. Oikeastaan olen todella onnellinen, että pääsen kotiin. Lyhyt aika ulkomailla on huonoin mahdollinen vaihtoehto! Kerkiät ehkä jollakin tavalla kotiutua, mutta et vielä kunnolla ja siinä sitä sitten roikkuu jonkinlaisessa välitilassa odottaen jonkinlaista lopputulosta, pääsemättä kuitenkaan ikinä sinne asti... Ei tiedä kunnolla viihtyykö vai eikö. Ei ole kerinnyt tutustumaan keneenkään, kun ei ole mitään järkeä tutustua, koska kohta sitä jo lähtee kotiin.

Tämä oli ehkä niitä kokemuksia, joita arvostaa vasta jälkeenpäin. Ainakin osaan tästä eteenpäin pestä pyykkiä, en pelkää enää tehdä ruokaa muillekin kuin itselleni, osaan pitää talon suht siistinä, vaikka kolme tuholaista kulkee perässä ja olen saanut lisää itsevarmuutta ojentaa lapsia :D viimeiset päivät menee tuskallisen hitaasti, koska ajatukset on jo suomessa ja kaikessa mitä on tulossa!

 Luulen, että kuukauden sisällä poistan tämän blogin. Se on tullut tiensä päähän. En ole enää sama ihminen kuin aloittaessani... Uskon, että korvaan tämän aikanaan uudella, kunhan saan taas innostuksen siemenen :)

Nauttikaahan vielä viimeisitä kesän murusista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti