Kaikki on katoavaista

Jopa netti ja sitä kautta valmiit tekstit....-.-

Otetaanpa taas kerran alusta!
Ei se minun tauko sitten pitänytkään. Jouduin jokapäivä kieltämään iteäni tulemasta kirjoittamaan:) Mutta hyvä näin, nyt ainakin tiedän kirjoittavani itseni takia!:)

(sitten otsikkoon...)

En tiedä miksi ajattelen juuri nyt niin! En ole menettänyt enkä kadottanut mitään vähään aikaan. Jotenkin ajatus vain on iskostunut aivoihini. Vuokrannut sieltä yksiön.
 Elämässäni on tapahtunut paljon, ikääni nähden. Vanhempani ovat eronneet, isä mennyt uusiin naimisiin, olen vaihtanut peruskoulusta ylä-asteelle ja sieltä lukioon, olen harrastanut monen laista, näytellyt, tanssinut, olemme muuttaneet n. 10 kertaa, olen ollut kolmena kesänä kesätöissä ja monessa paikassa tetissä, ollut maatalousleirillä lypsämässä lehmiä, viljellyt viljaa, rakentanut leikkimökkiä, leiponut, reissannut niin vanhempien kanssa kuin nyt ensimmäistä kertaa "yksin", ollut vihainen, surullinen, rakastunut, ihastunut, iloinen, olen itkenyt, nauranut ja pelännyt. Ja silti olen aivan kokematon. Mitä elämä keksii seuraavaksi? Mitä se vie pois? Mitä se tuo tullessaan? Se on pelottavaa mutta myös kiehtovaa!

Kesä siirtyy syksyn tieltä, loma loppuu ja tuo koulun taas kuvioihin. Koulu tuo stressin mutta myös monet ystävät takaisin. Joidenkin tapaamista hiukan pelkään, joidenkin tapaamista tuskin jaksan odottaa!

Olen oppinut arvostamaan itseäni ihmisenä. Jos kaikki olisi hyvää, vain hyvää, ei osaisi arvostaa sitä mitä on. Jokainen kokemus kasvattaa, saa näkemään elämää taas hiukan uudessa valossa. Jokainen kokemus on osa sinua. Tärkeintä on vain antaa itselle mahdollisuus. Sille surulle, ilolle, rakkaudelle, vihalle (ehkä hankalin tunne minulla, rakkauden lisäksi...), intohimolle.... Mikä ikinä sitten sisälläsi asustaa milläkin hetkellä. Tai kaikille niille. Se tekee sinusta ihmisen,inhimillisen. Silmät auki ja korvat höröllä, avoimin mielin. Sillä jo oppii elämästä paljon!