On ollut kummalliset kaksi viikkoa. Olen aikalailla hämilläni... Tunnen eläväni, ja jokainen minuutti tuo tullessaan jotain uutta.
Kyllä, minulle kuuluu hyvää! Vaikka kotona tuntuu kevät toistavan itseään ja useat kaverit ovat hiukan etääntyneet ja siirtyneet sivummalle. Olen vihdoin löytänyt oman itseni punaisen langan pään. Tämä on vasta alkua, mutta olen oppinut ettei minun tarvitse vain pelkästä tottumuksesta, toisten takia tai pelosta ja varovaisuudesta... Maailma ei kaadu, vaikka välillä sanoisikin vastaan. Maailma ei kaadu, vaikka joskus kaikki menisikin pieleen... Enemmän kaduttaa, jos ei edes yritä! Mikään ei ole etukäteen tuomittu epäonnistumaan. Kaiken jälkeen on mahdollisuus nousta vieläkin voimakkaampana.
Olen nuori, ja pitkästä aikaa tuntuu siltä! Maailma on hullu, mutta sen kuuluukin olla. Minun tulevaisuuttani ei ole vielä kirjoitettu, joten minulla on mahdollisuus tehdä asiat toisin... Teen väärin, jos kuvittelen olevani samanlainen kuin kaikki muutkin. Moni tekee siinä virheen... Miksi istuttaa jotain muottiin, mille ei ole muottia ja mikä ei tarvitse sitä.
Maailmassa on tarpeeksi katkeruutta ennestäänkin. Kenenkään onnistuminen ei ole minulta pois, eikä kenenkään onni minun tielläni... Kaikkea ei voi ymmärtää, eikä kuulukkaan. Mutta hiljaa hyväksyminen ei ole oikea ratkaisu...

Minun ympärilläni on ihmisiä, joita ei korvaa mikään! Siitä olen kaikkei  kiitollisin!!