sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Unet

Olen alkanut nähdä unia, missä maistan erilaisia makuja. Se on todella kummallista ja usein aamulla en muista muuta kuin sen maun... Tai korkeintaan juuri sen tilanteen missä maistoin. Viime yönä näin unen vasta aivan aamusta, ja muistan sen kohtalaisen selkeästi. Siinä olin tapaamassa ystävää jota en ole vähään aikaan nähnyt. Juttelimme kaikenlaista ja hän otti minua kädestä kiinni. Kumarruin ja suutelin häntä, ja hän maistui mansikalle (syötyään juuri unessa mansikoita):) Se oli aikas hellyyttävä uni, ja kaikenlisäki maku oli todella intensiivinen. Aivan kuin olisin oikeasti maistanut, enkä vain unessa! Olen myös miettinyt pitkään ,näenkö värillisiä vai mustavalkoisia unia. Värilliset ovat hyvin harvinaisia, ja monet näkevät niitä vain harvoin. Tarkkaan en voi sanoa mitä näen, mutta aina jälkeenpäin minusta tuntuu että näen värillisiä.... Se voi johtua myös siitä, että jälkikäteen kuvittelen värit tapahtumiin olettamuksen pohjalta:)

Haluaisin aloittaa unipäiväkirjan pitämisen, mutta en ole aamuihminen ja ne pitäisi kirjoittaa heti aamusta ylös. Usein valitsen mieluummin muutaman minuutin lisää unta, kuin unien kirjoittamisen paperille! :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti